Täytyyhän jonkun tienata mammalle rahaa jolla juosta näyttelyissä ja kisoissa

1286121.jpg

Oltiin siis Artun kanssa vetämässä lapsia Riihimäen Talvikki -päivillä 10.2. Ei oltu aikaisemmin kokeiltukaan kyseistä hommaa. Ensin Arttu vähän aristeli ihme hökötystä, mutta nakin voimalla saatiin Arttu liikeelle. Pari kierrosta tyhjillä kärryillä ja se oli siinä. Hyvä Arttu, rohkea poika. Joonaksella on melko varmasti edes turha kokeilla tota, se ei taatusti uskaltaisi liikkua milliäkään ;)

Oli lapsilla leveät hymyt kun nököttivät kärryjen kyydissä! Oltiin kaiken kaikkiaan 3 tuntia siellä, meitä oli 4 koiraa. Pääsi kaikki sitten pitämään taukoja aina aika ajoin. Saas nähdä hommataanko omat valjaat ja kärryt...

Perjantaina meitä tuli Purinalle tapaamaan iki-ihana Hillan poika, Dusty. On se vaan komea poika, ja niin iloinen ja reipas! Treenit samaisena päivänä Hillan kanssa meni suht hyvin, kepiteltiin aika paljon, sisäänmenoja molemmilta puolilta (siis vihdoin olen ottanut sen treenaamisen työn alle...). Ihmettelin Hillan vauhtia kun tuntui olevan jotenkin kankean näköistä menoa. Illalla vähän kokeilin sen selkää, niin selvästi jotain pientä jumia siellä oli. Hieroin sen sunnuntai-iltana ja hieron vielä uudestaankin nyt alkuviikosta sillä sunnuntaina on kahdet kisat Turussa.

Kirakin astutettiin reilu 2 viikkoa sitten, nyt jännityksellä odotellaan onko sieltä jotain tulossa! :) Otin jo lasketulle ajalle talvilomanikin.... Menee juuri sopivasti päivät 58-63 sille viikolle.